lauantai 16. elokuuta 2014

#2 Maastoilua ja esteitä

Moikka!!!

Tänään olin siis tallilla ja auttelin siellä sitte Millaa boxien siivoomisessa. Sitte saatiin tehtäväksi lähteä maastoon ajamaan Mikulla ja Enskalla. No minä ja Annis haluttiin Miku ja Jensku ja Mette halusivat Enskan. Muuten hyvä muuta toisissa kärryissä rengas puhki joten pelkästään Miku lähti mukaan. Mette lähti sitten Lassilla ja Jensku Enskalla. Alku sähläysten jälkeen Miku menikin ihan hyvin. Oppihan Miku kääntymäänkin parin oja reissun jälkeen. Miku oli kyllä niin täydellinen. Yhden kerran oltiin puskassa. Ravattiin pari kertaa vähän mutta muuten käveltiin. Kun oli meillä Vomppakin mukana käsihevosena. :)

Mikuuu <3

Miku on hieno kärry poni<3
 
 
Illemmalla mentiin vielä Meten kanssa Järvenpäähän Constailemaan. Hyppäsin siis tänään ja Tinja tulikin opettamaan. Constalla oli vähän kiukku päivä. Aluksi tein ravissa ympyröitä ja voltteja, sitten puomeja kokorata leikkaa linjassa. Muuten meni hyvin mutta Consta ei aina meinannut kääntyä. Samaa toiseen suuntaan ja samat ongelmat. Sitten tehtiin ristikko samaan kohtaan. Ravissa meni ihan hyvin mutta laukassa ei oikein kääntynyt. Este onneksi siirrettiin uralle niin oli helpompi hypätä. Menin siis jotain 55cm pystyä. Hoidettiin Consta pois ja vietiin tarhaan.
Sain tietää että saan jatkaa Constalla mutta uudella tallilla ja sitten ensi kesänä alkaa kisaamaan sillä <3 Consta on kyllä super poni. :)
 



Ilme :)

Consta on pomppuponi
 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

#1 Kisoissa ja koulutreenausta

Moikka!

Eilen (2.8.) olin estekisoissa Piikkiössä, Mikulla. Kisasin luokat 50cm ja 70cm. Kisat alkoi jo aamulla aikaisin 9. Ajomatkaa oli reilu 2 tuntia joten tallilla oltiinkin jo puoli viisi. Kisoihin lähdettiin puoli kuusi.

Kisa paikalla sitten rekan tultua alettiin laittamaan heppoja kuntoon ekaa luokkaa varten. Miku oli väsynyt mutta kyllä se siitä. Verkassa Miku liikkuikin jo hyvin vaikka yksi kielto tuli. Radalla vauhti sitten hiipuikin mutta jokaisesta esteestä yli päästiin ja ruusuke tuli. :)
70cm oli sitte mulle se hirvein. Jännitin kauheesti ja jo verkassa tuli aika monta kieltoo. Sitä paitsi radalla7 este oli isompi ku 70cm joten... Päästiin kuitenkin sinne asti mutta hylky tuli. :( Jännitin vaan hirveästi että ei siinä muuta. Hyvä Miku! Sitten vain kotia kohti ja iltatalli. :)

Tänään (3.8.) olin sitten vain tallilla auttelemassa ja ratsastamassa Mikun. Mein mun kaverin Emman kanssa ratsastelemaan pientä puomitreeniä kentälle. Miku oli kivan reipas ja laukka ´si hyvin. Puomit oli just hyvin välein eli kaksi ravipuomia ja kolme laukkapuomia. Pixukin ( Emman poni ) innostui puomeista ja kyllä takajalat lensi. Miku meni hyvin taas.

Vielä sitten illemmalla Nuutilla pelolle ilmansatulaa laukkailemaan. Oli se kyllä pelottavaa mutta hyvin meni. Emma ja Eevi hepo olivat edessä laukkaamassa. Nuuttikin liikkui mukavan reippaasti ja askeleet olivatkin melko tasaisia. Tuli siinäkin sitten hiki. Jalat ihan tulipunaisina nokkosten pistoista mutta muuten ihan hyvä fiilis jäi. :)

Huomenna vielä Constalla ratsastelemaan puomeja. Keskiviikkona aattelin sitten hypätäkkin vähän. :)

~Caro <3