keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Helsinki International Horse Show 2015

Moikka! Tänään ajattelin thdä postausta ( valitettavasti hieman myöhässä ) Horse showsta.
Eli siis oltiin HIHSissä torstaina 22.10. Nean, Jenskun, Millan, Adelen, Anniksen ja Emman kanssa.
Nea, Jensku ja Milla tulivat meille keskiviikkon yöksi, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti lähtemään.

Torstai aamuna herättiinkin jo puoli seitsemältä, sillä halusimme nähdä Emman verkan. Emma siis kisasi Amatour tourissa 80cm ja Annis toimi kisahoitajana. Kerettiinkin jo 8 jäähallille, vaikka pari kertaa eksyttiin matkalla. Vaitettavasti meidät päästettiin sisälle vasta 8.15 eli veryttely oli jo melkein loppunut Emman osalta.
Mentiinkin siis melkein heti meidän omille paikoillemme. Amatour tour alkoikin ja katsottiinkin se kokonaan. Amatour tourista ei ole kuvia koska ne tärähtivät niin pahasti että oli pakko ottaa pois.

Expokaan ei ollut auki joten lähdettiin sitten mäkkiin tauolla.
Seuraavaa luokkaa katseltiin jonkun aikaa. Istuttiin aika pitkäänkin paikoilla ( jotka eivät kylläkään ollut meidän )

 
Katseltiin sitten vielä kisoja n. 19.00 asti ja sitten lähdettiinkin jo kotiin. Ainoa ostos tältä reissulta oli ketjuriimunaru Benalle.
 
Videota HIHSistä pitäisi tulla lähiaikoina Milla Virokannas- kanavalle youtubessa:)
 


~Caro

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

#9 Uusi tuttavuus

Moikka! Lupailin postausta kisoista aiemmassa postauksessa, mutta en saanut sitä tänne julkaistua joten se löytyy täältä. Puomit suussa-blogi (johon linkki vie) on minun ja kaverini Millan uusi blogi. Mutta kuitekin, nyt asiaan:)

Tänään olin siis kokeilemassa uutta vuokraponia, Arttua. Arttu on 5-vuotias, karvainen, eestinhevos ruuna. Menin siis tallille Bean kanssa n. klo: 12.00. Bean oli tarkoitus vain kuvata, mutta päätyikin ratsastamaan pikkuisella Börje russilla. Siksi minulla ei ole nyt kuvia ratsastuksesta:(
Kuitenkin, hoideltiin ponea melkein tunti sillä ne olivat ihan mudassa. Arttu oli mukava ja seurallinen hepotti ja sillä oli kokoajan pakkomielle syödä sen harjoja. Lopulta åääsimme kentälle asti.
Arttu oli rauhallinen ja kuunteli kivasti. Tein käynnissä muutamia voltteja molempiin suuntiin. Pyysin ravia ja Arttu lähtikin mukavasti eteenpäin. Tein ravissakin voltteja molempiin suuntiin. Arttu taipui mukavasti ja kuunteli hyvin. Laukassa se yritti hieman puskea ulos. Oikeassa kierroksessa laukka oli melkein kokoajan väärä, mutta Arttu osasi sen hienosti korjata. Vasemassa kierroksessa taas laukka oli oikea, mutta Arttu rikkoi todella helposti raviin.Laukkasin sitten vain ympyrällä, koska se ny sujui edes jotenkin. Ravailin hetken ja menin pari kertaa puomin ja sitten kävelin. Lopuksi lähdimme vielä maastoon kävelemään.
Arttu oli tosi kiva hevonen ja varmasti jatkan sillä.

Myöhemmin menin vielä ROAan ratsastamaan Benalla. Sillä menin vain ihan rennosti hetken, sillä satoi aivan kaatamala:(

~Caro
Arttu:)

sunnuntai 16. elokuuta 2015

#8 ilmansatulaa päivä

Moikka! Pitkästä aikaa taas postausta tännekkin. Kuitenkin, tänään ratsastelin taas Mikulla. En ole mennyt sillä todella pitkään aikaan joten olihan se ihan kivaa vaihtelua Benan jäljeen. Miku on siis entinen kisaponini, jos joku ei tätä asiaa tiennyt.
Tulin tallille n. 15.00 ja Nea olikin jo siellä. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä maastoon, mutta koska ei saatu varmistusta saadaanko lähteä, päätettiin mennä pellolle. Käytiin sitten hakemassa ponit ja laitettiin ne kuntoon. Tehtiin vielä poneille hienot kampaukset ja lähdettiinkin sitten pellolle. Normaalisti olisimme pellolla laukkailleet enemmän, mutta koska oli kuuma ja haluttiin tehdä jotain hieman erillaista, päätimme tehdä kestävyys treeniä. Eli siis yksi kierros käyntiä, yksi kierros ravia, suunnan vaihto ja kierros käyntiä ja kierros ravia jne. jne. Lopuksi laukattiin vielä vähän ylimääräistä. Tuli siinä kuuma ponille ja ratsastajalle kummallekkin. No lopuksi kävelimme kierroksen ja lähdettiinkin takaisin talliin. Tallissa laitettiin ponit pois ja vedettiin vielä letkulla hiet pois. Sen jälkeen vaan oltiin eikä oikeen hirveesti mitään tehty.



No kuitenkin sain kuulla että voin ratsastaa Benan tänään ja tietysti suostuin. Menin silläkin ilmansatulaa koska piti mennä melko rennosti. Kävin hakemassa Benan laitumelta jonka jälkeen hoidin sen nopeasti. Benalla menin sitten ihan vain kentällä ja Nea tuli kuvaamaan.
Alkuun taivuttelin Benaa hieman. Tein käynnissö töitä normaalia enemmän, sillä nyt oli aikaa. Bena kulki alkuun hieman kaula pitkänä ja heilui joka suuntaan. Lopulta se kuitenkin alkoi rentoutumaan ja  pystyin ottamaan ravia. Bena liikkui todella hyvin eteenpäin ja tunsin oikein hyvin eron viime kertaan verrattuna. Taivuttelin vielä ravissakin molempiin suuntiin. Lisäksi tein tempon muutoksia. Kävelin taas hetken ja sitten otin laukkaa. Laukka pyöri mukavasti ja Bena alkoi viimein käyttämään takajalkojakin. Tein siirtymisiä aika paljon jotta laukannostoista tulisi sujuvampia. Bena nostikin laukan todella helposti jo muutaman siirtymisen jälkeen. Huomaa kyllä kuinka ollaan yhdessä kehitytty huimaa vauhtia. Joskus alussa en saanut edes laukkaa nostettua. Huomaa myös että Benan kunto alkaa vähitelken kasvamaan. Askeleestakin on tullut jotenkin tasaisempi ja ns. varmempi.

Ensi viikonloppuna meillä onkin taas kisat Tuomarinkylässä. Luokat oli vähän oudot joten menen siis 80cm&90cm eli meidän eka ysikymppi kisoissa. Kotonakin on hypätty vasta muutaman kerran 90 joten hieman jännittää miten menee. Sieltä siis tulossa seuraava postaus. Olisi kiva jos lukijat ehdottaisivat postausideoita niin tulisi jotain teillekkin mieluista luettavaa. Mutta nyt heippa!

~Caro






Kuvailtiin vielä vähän ja Bena oli taas ihan malli poju






"Oli niin hirveen rankkaa"




 

 

 

 

 







 

 

 

 

 
 

 

 

 
L

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

#7 Varustepostaus osa 1

Moi! Eli aattelin alkaa tekemään nyt varustepostausta. Postaukset tulee osissa jottei niissä olisi liikaa asiaa samalla kerralla. Tänään aihe onkin siis RATSASTUSTARVIKKEENI.

Ratsastus vaatteeni

Ensimmäisenä on Pikeurin valkoiset kisahousut, polvipaikoilla ja tarralahkeilla. Housut on ostettu kirpputorilta 10€.

Toisena QHP:n siniset ratsastushousut polvipaikoilla ja sukkapunteilla. Housut on ostettu Horse Fair-messuilta, ja ne maksoivat 20€.

Kolmantena Euro-Star:n mustat housut, kokopaikalla ja tarralahkeilla. Housut on saatu ilmaiseksi.

Neljäntenä Euro-Star:n siniset housut, polvipaikoilla ja tarralahkeilla.

 

Mountain Horsen vaaleansininen kisapaita, joka ostettu siis kirpputorilta
 
 
 
Sukkia löytyy monia ja erillaisia:)
 
Ratsastusvarusteeni
 

 
Haloriderin ruskea kypärä

 
Eurohunterin ratsastuskengät. Ostettu hööksistä.

Hööksin synteettiset minichapsit.



Vihreät muovikannukset, voitettu kilpailuista.
 
Metalliset ostettu 10€ tori.fi :stä



torstai 4. kesäkuuta 2015

#6 2.6. Laakso


Moikka! Eli 2.6. olin Benalla kisoissa Laaksolla. Hyppäsin luokat 70cm ja 80cm.


Päivä alkoi kun lastattiin hepat kolmen aikaan ja lähdettiin Laaksolle. Laaksolla käytiin nopeasti kävelemässä rata ja otettiin hepat sitten ulos. Varustin Benan ja nousin selkään. Lähdimme kävelemään kohti verryttely aluetta. Verkassa Bena oli alkuun hieman tahmea, mutta vähän ajan päästä alkoi tahti löytymään. Otin verkkahyppyjä molempiin suuntiin pystyllä ja okserilla. Aika kului tosi nopeasti ja pian olikin jo vuoroni mennä kentälle valmistautumaan. Kiersin kentän ympäri kerran jotta Bena näkisi hieman ympäristöä. 70cm menikin puhtaasti:)


80cm verkassa Bena oli jo parempi. Verkka sujui hyvin mutta en kerennyt ottamaan hyppyjä okserille ollenkaan. 80cm sujui muuten hyvin, mutta ykkönen tuli alas. Olin silti tyytyväinen sillä se oli meidän ensimmäinen 80cm. :)

Edellisen linkin kautta pääsee myös 80cm rataan :)

~Caro



tiistai 19. toukokuuta 2015

#5 Issikka vaellus

Moikka! Tänä viikonloppuna ollaan mun kaverin, Bean kanssa oltu Vierumäellä. Oltiin siis mukana Alican (mun pikkusisko) sähly turnauksessa. Viikonloppu on ollut hauska ja erikoinen, mutta tänään oli kyllä prasta. Nimittäin päästiin issikka vaellukselle, joka kesti puolitoista tuntia.

Mentiin vaellustallin pihaan n. puolisen tuntia etukäteen. Harmi että hevoset laitettiin meille kuntoon eikä itse saanut varustaa.
Kaikki olivat paikalla joten hevoset pystyttiin jakamaan. Sain hurjaksi maasto hopotikseni Vidar ponin ( tai mikä sen nimi nyt ikinä olikaan). Meille annettiin ohjeet ja sitten noustiin selkään.   Alkukäynnit tuntuivat ikuisuuksilta kun rämmimme metsäpoluilla. Olin niin iloinen kun otettiin ravia. Vidar tarjosi kokoajan tölttiä vaikka oli tarkoitus ravata. Ponny oli silti ihana. Ravin jälkeen käveltiin taas hetken aikaa kunnes otimme tölttiä. Vidar osasi kyllä niin hyvin ja askeleet olivat todella pehmeät. Töltti pätkänkin jälkeen otettiin käyntiä. Suurin osa maastosta olikin pelkkää käyntiä :). Tultiin ylämäen kohdalle ja nostettiin laukka. Nörtti poni lähti ohittamaan Vidaria ja jäätiin kolmansiksi.
  Loppu maasto oli oikeastaan saman toistelua. Laukkaa, tölttiä ja käyntiä. En ollut ennen issikalla ratsastanut joten oli ihanaa päästä kokeilemaan. Eli jos Vierumäellä käy niin kaikkien on päästävä kokeilemaan. Ihania eläimiä nuo islanninhevoset.  :)

Millaisella islanninhevos vaelluksella sinä olet ollut, vai oletko ikinä ollutkaan. Kerro kommenteissa omista vaellus kokemuksista!

Kuvia vielä alla :)



perjantai 1. toukokuuta 2015

#4 1.5.2015


Moi! Tänään olin Millalla yötä. Saatiin siinä sitten maailman paras idea. Aletaan kuvaamaan videoita youtubeen. Aloitettiinkin jo heti aamulla kuvaamaan MYDAYta ja videot olivat melko onnistuneitakin. Kanava on tässä.

Tallilla sitten jatkettiin kuvailemista. Auttelin Millaa ja Annista illassa. Laiteltiin heiniä ja vesiä ja kuvailtiin aina välillä pätkiä. Milla ratsasti Neron ja minä ja Annis sitten kuvattiin. Eipä meillä muutakaan tekemistä ollut. Myöhemmin Emma tuli tallille kisoista ja sekoiltiin sitten jotain ihan outoa. Tallilla vaan ei voi olla tylsää.

Huomenna meen sitten Laaksolle kisoihin ratahenkilökuntaan kun on TuuRin järjestämät kisat. Pitäisi herätä kauhean aikaisin viikonlopuksi. Sunnuntainakin on samaa menoa. Mutta nyt menen nukkumaan jotta jaksan huomenna sitte herätä. Moikka!

P.s. Minkälaisia postauksia tahtoisitte täe blogiin sekä youtubeen. Kaikkien toiveet otetaan joekin huomioon!